Liikkeemme on suljettu lauantaisin 31.7. saakka.

Yksiteholinssit


Erilaiset näkemisen tarpeet vaativat erilaisia linssejä. Linssien tekniikassa ja ominaisuuksissa on eroja, jotka vaikuttavat linssien käyttömukavuuteen ja toimivuuteen. Tässä artikkelissa kerromme erilaisista yksiteholinsseistä ja selvennämme niiden eroja.

Kenelle yksiteholinssit sopivat?

Yksiteholinssit korjaavat taittovirhettä tietylle etäisyydelle. Useimmiten puhutaan kaukolaseista, jolloin linsseillä korjataan likitaittoisen tai kaukotaittoisen silmän taittovirhettä. Likitaitteisuus aiheutuu siitä, että silmän rakenteet taittavat silmään tulevaa valoa liian voimakkaasti suhteessa silmän pituuteen. Likitaitteisuutta korjataan taittovoimaa heikentävällä miinuslinssillä, joka ohjaa näköaistimuksen aiheuttavat valonsäteet oikeaan paikkaan verkkokalvolle. 

Kaukotaitteisuuden logiikka toimii käänteisesti ja sitä korjataan taittovoimaa lisäävällä pluslinssillä. Kaukotaitteisuuden korjaamisen tarpeeseen vaikuttaa suuresti silmän oma mukautumiskyky. Mykiö pystyy itse kompensoimaan lievän kaukotaitteisuuden, eikä lasikorjaus ole välttämättä tarpeen. Kaukotaitteisuuden kanssa saattaa kuitenkin esiintyä herkemmin ongelmia pitkäkestoisessa lähityössä, mikäli silmien tarkennus ei toimi moitteettomasti.

Yleislaseiksi eli jatkuvaan käyttöön yksiteholinssit soveltuvat parhaiten silloin, kun silmän oma mukautumiskyky riittää muuttamaan tarkennusta katseltavan etäisyyden mukaan. Yksitehoisilla yleislaseilla korjataan taittovirhe tyypillisesti niin, että kauas näkeminen on terävää. 

Kun katsot lähelle, esimerkiksi tietokoneen tai puhelimen ruudulle, silmän mykiö muuttaa omaa taittovoimaansa vastaamaan lyhyempää katseluetäisyyttä. Tätä mukautumista kutsutaan akkommodaatioksi. Silmän akkommodaatiokyky heikkenee iän myötä ja siksi yksiteholinssit yleislaseina ovat yleistäen alle 40-vuotiaille soveltuva ratkaisu. 

Nykymaailmassa silmät ovat jatkuvasti suuremmalla rasituksella päätetyön ja digilaitteiden tuijotuksen myötä ja yhä enemmän tarvitaan apua katselun helpottamiseksi myös lähietäisyyksille. Tähän tarpeeseen on kehitetty lähinäköä tukevia yksiteholinssejä.

Yksiteholinssien ominaisuuksissa on eroja

Merkittävimmät yksiteholinssejä erottavat tekijät ovat linssien materiaali, taitekerroin, pinnoitteet sekä yksilöllisyys.

Taitekerroin ja materiaalit 

Käytännössä kaikki linssit valmistetaan nykyään muovista, mutta käytetyissä materiaaleissa on eroja niiden optisen laadun ja kestävyyden osalta. Erilaisiin linssimateriaaleihin viitataan usein niiden taitekertoimen perusteella: 1.5, 1.6, 1.67, 1.74 (tai kuten Suomessa hieman harhaanjohtavasti on opittu: ohentamaton, 1x ohennettu, 2x ohennettu ja 3x ohennettu). Jokaisella taitekertoimella on puolensa ja sopivan linssin valintaan vaikuttaa monet tekijät, kuten voimakkuus, käyttötarkoitus ja kehyksen tyyppi. 

Suosituin linssimateriaali on 1.6, joka on kestävä ja optiselta laadultaan loistava. Korkeampia taitekertoimia käytetään kun halutaan siistimmät ja kevyemmät linssit suurilla voimakkuuksilla, mutta samalla linssien optinen laatu kärsii jonkin verran.

Pinnoitteet 

Käytännössä kaikissa silmälasilinsseissä on nykyään jonkinlaiset pinnoitteet, mutta pinnoitteissa on eroja. Parhaissa linsseissä on naarmuuntumista ehkäisevä kovapinnoite, häiritseviä heijastuksia vähentävä heijastuksenestopinnoite, vettä ja likaa hylkivä antistaattinen pinnoite, 100% uv-suoja ja lisäominaisuutena haitallista sinistä valoa suodattava pinnoite. Laadukkaimmilla pinnoitteilla on 2 vuoden takuu.

Yksilöllinen vai varastotuote?

Linssivalmistajat pitävät tiettyjä yksiteholinssejä valmiina varastossa, rajoitetuilla voimakkuuksilla. Tämän takia tavallisimmilla voimakkuuksilla linssit voi saada jopa seuraavaksi päiväksi. Jos varastolinssien voimakkuusrajat ylittyvät tai tarvitaan yksilöllisesti määritettyjä linssejä, linssit tehdään tilauksesta. Yksilöllisten linssien valmistuksessa voidaan hyödyntää tarkkoja kehys- ja käyttäjäkohtaisia mittauksia ja tietoja, jotka parantavat linssien käyttömukavuutta.

Kind Optical yksiteholinssit

Varastolinssit

KESTÄVÄ

(alkaen 250 € / linssipari)

Suosituimmat yksiteholinssit markkinoiden kestävimmällä Hoya Hi-Vision Longlife -pinnoitteella, nopeasti kotimaan varastosta. Korkeammalla 1.67 taitekertoimella siistit ja kestävät linssit suuremmillekin voimakkuuksille. Saatavana myös haitallista sinistä valoa suodattavalla BlueControl -pinnoitteella.

Meiltä saat myös kotimaisen linssivalmistajan Piilosetin yksiteholinssit sinistä valoa suodattavalla BlueStop-materiaalilla ja laadukkailla pinnoitteilla, jotka sopivat erinomaisesti yleiskäyttöön.

Hiomolinssit

KESTÄVÄ PLUS

(alkaen 350 € / linssipari)

Silloin, kun varastolinssien voimakkuusrajat tulevat vastaan tai sinulla on piilokarsastusta, tarvitaan tilauksesta valmistettavia linssejä. Linsseissä on kestävä yhdistelmäpinnoite. Saatavana myös haitallista sinistä valoa suodattavalla BlueControl -pinnoitteella.

Yksilölliset linssit

DIGI

(alkaen 450 € / linssipari)

Tietotekniikan täyteiseen elämään suunnitellut lähinäköä rentouttavat linssit vähentävät päätetyöstä ja mobiililaitteiden käytöstä aiheutuvaa silmien rasitusta sekä helpottavat katselua eri etäisyyksille. Saatavilla entistä tehokkaammalla heijastuksenestopinnoitteella sekä sinistä valoa suodattavalla pinnoitteella. 

Sync III linssien yksilölliset ja tarkat kehysmitoitukset varmistavat vaivattoman näkemisen ja nopean tottumisen linsseihin. Digilinssit ovat hyvä ratkaisu opiskelijoille sekä ensimmäisiä lähinäön oireita huomaaville kolme-nelikymppisille.

YKSILÖLLINEN

(alkaen 500 € / linssipari)

Yksilöllisesti määritettävät yksiteholinssit vähentävät linssien reunavääristymiä erityisesti suuremmilla voimakkuuksilla ja laajentavat miellyttävää näkökenttää. Yksilöllisesti määritetyillä ja tarkasti mitoitetuilla linsseillä saat parhaan mahdollisen tarkkuuden suuremmillakin taittovirheillä.


Meiltä saat opiskelijakortilla -20% alennuksen silmälaseista.
Kysy lisää yksiteholinssien vaihtoehdoista tai pyydä henkilökohtainen tarjous sinulle sopivista linsseistä.

Jätä kommentti