Meistä

Kind Opticalin yrittäjä Lauri Rikkonen

Kind Opticalissa sinua palvelee optikko-yrittäjä Lauri Rikkonen.

Kind Optical sai alkunsa keskellä koronapandemiaa vuonna 2020, kun Lauri Rikkonen ja Liisa Heinonen perustivat ainutlaatuisen laadukkaisiin ja vastuullisesti valmistettuihin silmälaseihin erikoistuneen yksityisen optikkoliikkeen Tampereen keskustaan.

Tutustuimme vuosia sitten optometrian opintojen samalla vuosikurssilla ja jo yhteisen polkumme ensiaskelista lähtien oli selvää, että jaettu haaveemme olisi jonain päivänä perustaa oma optikkoliike. Meitä yhdistää myös rakkaus luontoon ja musiikkiin. Elämänarvomme, hyväntahtoisuus, toisten ihmisten huomioon ottaminen sekä ympäristön kunnioittaminen ohjaavat toimintaamme myös yrittäjinä. Emme halua jättää lapsillemme vain jätettä ja tyhjiä ajatuksia, vaan rakentaa yhdessä mahdollisuuksia toimia ja elää puhtaamman tulevaisuuden puolesta.

Mielestämme vastuullisten valintojen tekemisen tulisi olla mahdollisimman helppoa.

Siksi vuonna 2020 päätimme rohkeasti toteuttaa haaveemme ja perustimme Kind Opticalin. Olemme huolellisesti poimineet valikoimaamme vastuulliset ja kiinnostavat tuotteet, joiden takana voimme seistä ylpeinä. Mielestämme vastuullisten valintojen tekemisen tulisi olla mahdollisimman helppoa ja siksi voitkin luottaa siihen, että meillä asioidessasi voit tehdä vain ympäristön kannalta parempia valintoja.

Kind Opticalissa sinua palvelee optikko ja yrittäjä Lauri Rikkonen. Lauri on työskennellyt optisella alalla vuodesta 2012 ja valmistui optometristiksi keväällä 2015. 30-vuotias kolmen lapsen isä asuu perheineen maaseudun rauhassa Juupajoella ja vapaa-ajan vietto sujuu mukavasti lasten kanssa touhutessa sekä musiikki-intoilun, jalkapallon katsomisen ja lenkkeilyn merkeissä.

Kind Opticalissa yhdistyvät ammattitaitoinen ja lämminhenkinen palvelu, laadukkaat ympäristöä kunnioittaen valmistetut silmälasit sekä rakkautemme hyvään musiikkiin. Toivotamme jokaisen Kind Opticalin asiakkaan lämpimästi tervetulleeksi omana itsenään. Tee parempi valinta ja täydennä tyylisi arvojesi mukaisilla kehyksillä.

Kind to you. Kind to others. Kind to the environment.